sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Kouluratsastuskilpailut

Tänään olin katselemassa kamera kaulassa Luvialla kouluratsastuskilpailuja. Lähinnä olin ystävälleni räpsimässä kuvia. Pimeä maneesi tosin vaatisi valovoimaisempaa kalustoa, joten kuvien onnistumisesta ei voi juuri puhua...

Vaikka suoritukset ei seurueeltamme mennetkään täysin nappiin, lienee pääasia että reissusta selvittiin hengissä - menomatkalla oli toinen kaviokas onnistunut kaatumaan koppiin. Sääkään ei ollut mitenkään ihanin, ja kotiin päästyä suihku, ruoka ja tee olivat taivaallinen tunne. Näin saatiin sitten syyslomakin päätökseen.

Alla vielä suloinen ilmestys, joka taisi useammankin katseen vetää puoleensa liikkeineen. Ilmeisesti kyseessä tamma Moonlight Rosalinda:

maanantai 20. lokakuuta 2008

Alikulussa leikkimässä


Kuva on itse asiassa otettu samalla reissulla (5.10.2008) kuin edellisen bloggauksen kuva SAMKista. Rautatieaseman viereisessä alikulussa oli oikeastaan aika mielenkiintoista kuvata. Siellä pystyi leikittelemään kameralla, valoilla ja heijastuksilla melko laajasti. Tämä kuva tosin ei ehkä parhaiten sitä näytä, mutta ehkei ystäväni vihaa minua niin paljon jos en julkaise mitään lähikuvaa...

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Pieni avajaispuhe

Hyvät naiset ja herrat, olemme kokoontuneet tänne tänään todistamaan uuden blogin julkaisua. Minulla on ilo esitellä teille perimmäinen syyllinen tähän iloiseen tapahtumaan:

Kuvassa komeilee tietenkin Satakunnan ammattikorkeakoulun Porin yksikön siipi, jossa muun muassa markkinoinnin ja viestinnän opiskelijat, minä mukaan lukien, kartuttavat innokkaina taitojaan.

Hyvät lukijat, toivon hartaasti, että edessämme olisi antoisia hetkiä. Kiitos mielenkiinnostanne.